lauantai 21. tammikuuta 2017

Osa 3: Ristiriitoja ja ikuista rakkautta

Tähtiotsilla on jälleen uusi osa :) En keksi tähän alkulöpinöihin kovin ihmeitä, mutta hankin tässä välissä Kaupunkielämää-lisäosan. Se ei kyllä välttämättä vaikuta Tähtiotsien tarinaan kauhean suuresti, mutta mainitsinpa asiasta kuitenkin :D Mutta nyt, itse osan pariin -->

Raskaus tunnetusti imi Olivialta kaikki voimat, vaikkei se tällä kertaa johtunutkaan pahoinvoinnista. Hän ei vain voinut ymmärtää, miten oli saattanut päätyä tällaiseen tilanteeseen jo toistamiseen. Hän oli pitänyt itseään fiksuna aikuisena ihmisenä, mutta tunsi olevansa kaikkea muuta. Toisaalta ei raskaudesta voinut syyttää pelkästään Oliviaa, sillä Eric oli ollut mukana petipuuhissa aivan yhtä innokkaasti, vaikka olikin naimisissa toisen naisen kanssa. Ei mieskään siis ollut täysin puhtoinen. Jos Olivia ei ollut töissä, hän usein vain makoili sängyssä peiton alla, sillä ei jaksanut tehdä mitään muutakaan. Eikä häntä edes huvittanut.

Olivia oli tällä kertaa huomaamattaan oikeasti nukahtanut ja havahtui siihen, kun kuuli Toukon äänen tulevan jostain kaukaa. Poika ihmetteli äitinsä aikaansaamattomuutta.
"Äiti, miksi sinä vain nukut koko ajan? Oletko kipeä?" Touko ihmetteli huolissaan, kun Olivia kampesi itsensä hieman vaivalloisesti istumaan sängyn laidalle.
"Ei, en ole. Olen vain raskaana ja se vie minulta kaikki voimat. Anteeksi, etten ole huomioinut sinua tarpeeksi", Olivia huokaisi ja väänsi kasvoilleen pienen hymyn.
"Ei se mitään", Touko sanoi ymmärtäväisesti ja hyppeli olohuoneeseen katselemaan televisiota.

"Hyi kamala, ei kai se vain ala taas", Olivia voihkaisi, kun kuvotuksen aalto pyyhkäisi hänen ylitseen ja tuntui, kuin koko vatsa sisältöineen kaikkieen olisi kääntynyt ympäri. Nainen oli jo melkein huokaissut helpotuksesta, kun raskauspahoinvointeja ei oollut kuulunut, mutta ilmeisesti liian aikaisin. Aivan kuin univeloissakin ei olisi ollut jo tarpeeksi.

"Joo, se vaan nukkuu kaiket päivät, väitti tosin olevansa vain väsynyt", Touko avautui Aleksanterille puhelimessa äidistään. Siitäkin huolimatta, että Touko oli vasta lapsi, eikä ehkä nähnyt ja ymmärtänyt aivan kaikkea, tajusi hän kuitenkin olla huolissaan äidistään.

Olivialla oli yleensä viikonloput vapaata töistä, jolloin talossa alkoi heti näkyä naisen uupumus. Vessanpönttö oli taas rikki ja kaikki lavuaaritkin ihan likaisia. Gavinkaan ei ollut niitä jynssäämässä, vaan töissä pitkälle iltapäivään.

"Touko, miksi täällä on näin hirveä sotku?" Gavin ihmetteli ja istahti poikansa viereen sohvalle iso kahvikupillinen kädessään.
"Äiti ei jaksa siivota, kun sillä on se vauva masussa." Gavin meinasi vetäistä kuumat kahvit väärään kurkkuun, mutta poltti sen sijaan kielensä. Se sai miehen vingahtamaan hiljaa.
"Mitä?! Onko Olivia raskaana?" Gavin huudahti ja saattoi tuntea kiukun purkauksen tekevän tuloa. Hän oli kuoleman väsynyt, eikä kotona vallitseva kaaos yhtään auttanut asiaa.
"Mikä kumma siihen naiseen on mennyt, ihme joka miehen patja", Gavin mutisi päätään pudistellen ja hörppäsi lisää kahvia.

Pakollinen raskauspahoinvointikuva :D

Olivia vietti taas yhtä lukuisista unettomista öistään, sillä raskauspahoinvointi oli ollut sinä päivänä erityisen voimakasta - eipä hän siis välttynyt siltäkään toisen raskautensa aikana. Gavin oli häätänyt hänet sohvalle nukkumaan sen kummempia selittelemättä, sillä vaikka kaksikko olikin jo nukkunut joitain öitä samassa sängyssä, Gavinia ärsytti Olivian huolimattomuus ja kevytkenkäisyys. Hänellä oli aavistuksensa lapsen isästä, tosin eihän Olivia vielä edes tiennyt, että Gavin tiesi raskaudesta.

"Et sitten meinannut ottaa raskautta puheeksi kanssani?" Gavin tokaisi eräänä päivänä, kun Olivia ja hän olivat tulleet samaan aikaan töistä kotiin. Olivia katseli miestä ihmetellen - kuinka hän tiesi raskaudesta, kuka hänelle oli kertonut?
"Miten sinä-", Olivia aloitti, mutta Gavin ei antanut hänen jatkaa lausettaan loppuun.
"Touko kertoi. Lapsi ei tosiaankaan ole minun, koska emme ole tehneet Toukon syntymän jälkeen yhtään mitään, muuta kuin nukkuneet pari kertaa samassa sängyssä. Ei sillä, että se minua kiinnostaisikaan, mutta miten sinusta on tullut tuollainen... tuollainen..." Gavin haki hetken aikaa sanoja ja kiukustui koko ajan enemmän.
"Sano se, mikä minusta on tullut? Sano se nyt!" Olivia yllytti.
"Tuollainen kevytkenkäinen lortto!" Gavin lopulta töksäytti. Olivia tiesi ehkä ansainneensa haukut, tosin kuten Gavin itsekin oli sanonut, niin asiahan ei varsinaisesti edes kuulunut hänelle. Silti Olivia tavallaan ymmärsi Gavinin kiihtymyksen.
"Oli huono idea, että muutit tänne", Olivia totesi kireästi. Gavin mulkaisi häntä silmälasiensa alta ja pudisteli päätään.
"Ei, oli huono idea koskaan ylipäänsä tutustua sinuun", Gavin sanoi ja teki kaikkensa, ettei olisi räjähtänyt siihen paikkaan.

Eric oli päättänyt tulla pitkästä aikaa kylään, ja olikin sitten vahingossa sattunut kuulemaan Olivian raskausuutisen.
"Ei tämä voi olla totta", mies ajatteli ja puri raivoissaan huuliaan yhteen niin, että
 veri maistui suussa.

"Sinä... Kuinka saatoit tehdä tämän minulle? Vai että raskaana! Minä kun luulin, että sinulla on edes sen verran järkeä päässäsi, että huolehdit ehkäisystä. En ottanut asiaa puheeksi, koska oletin, että olet itse tarpeeksi fiksu", Eric aloitti raivoamisensa.
"Niin minäkin luulin. Ei näin pitänyt käydä, ihan totta. Olen pahoillani", Olivia sopersi neuvottomana. Hän oli niin väsynyt tähän kaikkeen. Raskauteen ja miessotkuihin.
"Meidän yhteinen pelehdystuokiomme oli virhe ja kuka siitä saa maksaa? Minun rakas vaimoni, aion nimittäin olla rehellinen ja kertoa hänelle kaiken! Jätä minut rauhaan", Eric tiuskaisi yhteen puristettujen hampaidensa välistä ja kääntyi lähteäkseen yhtä nopeasti, kuin oli tullutkin.
"Eric, ei! Älä..." Olivia parkaisi, mutta turhaan. Mies oli jo poissa.

 
 Ei ollut Olivialla helppoa edelleenkään. Hän nukahti keskelle keittiön lattiaa. Haisevana ja kesken ruokailun. Eikä sekään vielä riittänyt, nimittäin siinä lattialla hetken torkuttuaan Olivia heräsi, mutta vain laskeakseen alleen. Ilmekin oikein osuva :D Tämä on nyt sitten kai sitä raskaana olevien simien tarpeiden samanaikaista alhaisuutta parhaimmillaan.

 Kylpyammeeseen hukuttautuminen tuntui Oliviasta oikealta ratkaisulta tässä kriisitilanteessa. No ei nyt sentään, kunhan vain vähän lepuuttaa silmiään samalla kun kylpee :D

Olivia ja Gavin eivät olleet juurikaan puhuneet moneen viikkoon, mutta Gavin oli silti hengessä mukana, kun Olivian supistukset alkoivat eräänä aamupäivänä. Raskausaika tunnetusti meni yllättävän nopeasti.

Gavin oli edelleen hieman vihainen Olivialle, mutta nieli kiukkunsa ja istui Olivian viereen sohvalle.
"Noh, miten menee?" mies kysyi tökerösti ja sai vastaukseksi tuskaisen irvistyksen ja turhautuneen mulkaisun. Olivia ei nyt jaksanut riidellä kenenkään kanssa, mutta ei hänellä ollut mitenkään hyväkään olla, sillä supistukset tihenivät koko ajan.
"No mitäpä luulet", nainen tokaisi kireästi ja lappoi ruokaa suuhunsa aivan kuin olisi ollut kyseessä hänen viimeinen ateriansa ikinä.

"Tämä syntyy nyt", Olivia ähisi tuskissaan takapihalla, kun tunsi vauvan tekevän kovaa vauhtia tuloaan tähän maailmaan. Tässä vaiheessa Gavin oli jänistänyt ja liuennut paikalta.
"Äh, tiesin, ettei siitä... urgh... nörtistä ole mihinkään", Olivia puuskutti ja parahti taas tuskissaan.

Ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen pieni poikavauva oli viimeinkin maailmassa. Olivia nimeis hänet Einoksi. Tämä synnytys oli ollut selvästi edellistä vaikeampi, varsinkin kun Olivia oli jo muutenkin uupunut ja alakuloinen.
"Tervetuloa maailmaan, pikkuinen. Harmi vain, ettei isälläsi ole edes sen verran selkärankaa, että kyselisi sinun perääsi. Hän kyllä tiesi, että eilen oli laskettu aika", Olivia mutisi uupuneena pienelle pojalleen, mutta pieni hymy kävi hänen kasvoillaan ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen, kun hän katseli vastasyntynyttä Einoa.

Olivia tiesi, ettei ollut enää aivan nuori, joten oli ehkä ihan hyväkin asia, että hän oli keski-ikää lähestyttäessä kahden pojan äiti.

Eric alkoi yhtäkkiä taas tehdä yllätysvierailuja Tähtiotsille ja eräänä päivänä hän taas tapansa mukaisesti pölähti tontin laitamille.
"Olen vähän miettinyt asioita ja... tajusin, että haluan olla sinun kanssasi. Sinun ja pojan kanssa. Jätin Alicen", Eric selitti ja hymyili vähäsen. Ilmeisesti mies ei ollut kuitenkaan aivan tyhmä, kun tajusi, ettei Olivia ollut enää raskaana. Olivia sen sijaan oli järkyttynyt.
"Ei ei, et voi tehdä tätä. Miksi tulit tänne? En pysty tähän. Mene pois. Mene vaimosi luokse. En halua kanssasi mitään perhettä, r-rakastan... Gavinia", Olivia sopersi ja sanoessaan asian ääneen hän tajusi, että Gavinin välittäminen ja epäitsekkyys olivat oikeasti vedonneet häneen. Hän oli rakastumassa Gaviniin ja se kaikki oli tapahtunut hitaasti ja luonnollisesti.
"Ai sitä rillipäistä kirjailijanörttiä, joka ei ole ihan tässä maailmassa? No, tuskin teidän rakkaustarinanne tulee kovin kauan kestämään", Eric tokaisi törkeästi ja naurahti kuivasti päälle. Hän ei vain tajunnut, mitä Olivia näki siinä miehessä. Eihän kirjailija ollut edes mikään oikea ammatti.

"Oletko ihan oikeasti noin lapsellinen, että alat haukkumaan Gavinia sen takia, ettet itse ole hänen tilallaan? Häpeäisit edes. Minä en halua sinua minun elämääni. Satut ehkä olemaan Einon isä, mutta muuta yhteistä meillä ei enää olekaan. Mene vaimosi luokse, äläkä koskaan palaa!" Olivia huudahti kiihtyneenä ja siinä samassa välikohtauksessa Eino heräsi päiväuniltaan.
"Sinä kuvotat minua, sitä paitsi en ole koskaan pitänyt kaljupäistä", Olivia sihahti ja meni rauhoittelemaan Einoa.
"No enpä kuvottanut aikaisemmin, kun pistit kanssani tuon tuon äpärän alulle ja mielelläsi pistitkin", Eric mutisi itsekseen, omahyväisesti hymyillen, ja lähti vihdoinkin tiehensä. Todellisuudessahan Eric ei ollut edes Olivian mielestä ollut hyvä pelehdyskumppani, oikeastaan päinvastoin.

Ericin lähdettyä Olivia huokaisi ja meni sisälle istumaan Gavinin viereen sohvalle.
"Gavin, kuule... M-minä taidan olla rakastunut sinuun. Tajusin sen vasta nyt, eli ehkä liian myöhään, mutta en voi tunteilleni mitään", Olivia pulautti tuntemuksensa yhtenä epäselvänä pötkönä Gavinille, joka katsoi Oliviaa mietteliäästi silmälasiensa alta, kuten hän yleensä tapasi tehdä.
"Kaikki tämä sotku, raskaudet ja muut... Anteeksi, kun olen ollut niin vaikea", Olivia vielä lisäsi.

"Voi sinua, tulehan tänne", Gavin sanoi lempeästi ja veti Olivian lähemmäs itseään. Hetken ajan kaksikko vain tuijotteli toisiaan, kunnes Gavin veti naisen hellään suudelmaan.
"En ehkä ole rikas tai se kaikkein komein tai välkyin mies. Mutta minäkin rakastan sinua, olen aina rakastanut", Gavin kuiskasi Olivian pehmeitä huulia vasten.
"Ja lupaan rakastaa myös Einoa, kuin hän olisi minun poikani."

Olivia ja Gavin olivat niin toistensa lumoissa, etteivät huomanneet Toukoa, joka oli tullut kaksikon taakse katsomaan telkkaria - sohvalla kun ei sattuneesta syystä riittänyt istumapaikkoja, kun vain kahdelle henkilölle.

Kyllä osansa Gavinin huomiosta sai myös Touko, kun Gavin halasi poikaa takapihalla.
"Anteeksi, kun kerroin äidin raskaudesta sinulle", Touko pahoitteli isänsä olkaa vasten.
"Voi sinua, ei se mitään, ei sillä enää mitään väliä ole. Jos haluat pyytää anteeksi, niin pyydä äidiltäsi. Tosin ei hänkään sinulle vihainen ole", Gavin vakuutti ja taputti hellästi poikansa selkää.

Gavin oli innostunut kuntoilusta ja halusi päästä hyvään kuntoon. Hänellä ei kuitenkaan ollut rahaa kalliisiin kuntosalilaitteisiin tai -jäsenyyteen, joten hän otti tavaksi tehdä joka aamu ennen töihin lähtöä jotain pientä treeniä. Tänä aamuna vuorossa olivat vatsalihakset.

Touko oli iloinen saatuaan suunnilleen oman ikäisensä leikkitoverin, sillä ei koulukavereita voinut sentään koko ajan nähdä. Heillä oli tottakai omat perheensä ja arjen askareensa, joten oli kiva, että Toukolla oli kotonakin seuraa. Tosiaan, Eino oli jo tässä välissä kasvanut lapseksi.
"Minä voin sitten koulussa näyttää sinulle paikkoja", Touko tarjoutui ystävällisesti halatessaan veljeään, sillä oletti, että se oli isoveljen tehtävä. Ja toistaiseksi hän näyttikin suoriutuvan isoveljen roolistaan oikein mallikkaasti.

 Tässä vielä hieman parempaa kasvakuvaa Einosta, joskin tämäkin on melko kaukaa otettu. Suurimpana erona verrattuna Toukoon on varmaankin silmien väri, sillä Toukolla on siniset silmät, kun taas Eino peri isänsä Ericin ruskeat nappisilmät.

Ilmeisesti Touko halusi päästä deittailun makuun jo lapsena, kun jutteli itseään ties kuinka paljon vanhemmalle Zoe Patel-nimiselle tummaverikölle. Todellisuudessa Touko oli vain hieman ylienerginen ja halusi päästä sosialisoitumaan ja juttelemaan jonkun kanssa.

Oliviasta tuntui, ettei hän ollut koskaan osoittanut rakkauttaan tarpeeksi Gavinille. Niinpä hän käytti tilaisuuden hyväkseen olla tuoreen rakkaansa lähellä. Lapset olivat nimittäin menneet aikaisin nukkumaan, vaikka oli viikonloppu.
"Mitä jos... treffattaisiin tuolla makkarin puolella?" Gavin sanoi pehmeän vihjailevalla äänellä ja sai Olivian kikattamaan.
"Niin, eihän sitä tiedä, jos vaikka ihan sattumalta törmättäisiinkin siellä", Olivia heitti takaisin ja virnisti ilkikurisesti.

Ja näinhän siinä sitten lopulta kävi, eikä varmasti ollut mikään ihme. Mutta parilla ei ollut aikeissa hankkia enää yhtään enempää (vahinko)lapsia, joten ehkäisystä pidettiin tällä kertaa hyvää huolta. Toivottavasti aikuisten peuhaaminen ei kuulunut seinän toisella puolella olevaan lastenhuoneeseen.

Pikku pelehdystuokio tuli molemmille tarpeeseen ja Olivia oli jopa niin onnellinen, että päätti samantien kosia Gavinia. Hän ei enää haikaillut villin sinkkuelämän ja irtosuhteiden perään, vaan tahtoi lopultakin omistautua pojilleen ja Gavinille.
"Menäänkö naimisiin?" Olivia kysyi hermostuneesti ja Gavin oli selvästi yllättynyt. Touko sai myös olla todistamassa tapahtunutta (onneksi ei tullut hetkeä aikaisemmin, kun pariskunnalla oli vielä touhuilut täydessä vauhdissa...) ja päättikin sitten oikaista kirjahyllyn läpi mennessään vessaan :) Ilmeiseti sattui sen verran, että poikaa ei kiinnostanut vanhempiensa kihlat.

"Vai ettei muka nainen voi kosia", Gavin mutisi huvittuneena ihastellessaan Olivian hommaamaa timanttisormusta ja pujottaessaan sen sormeensa.
"Sen sormuksen voi kyllä vielä vaihtaa, jos et pidä siitä", Olivia aloitti, mutta Gavin keskeytti hänet suudelmalla.
 "Höpsö, tämä on juuri hyvä. Ja kyllä, siis suostun, tahdon! Pudotinhan jo sormuksenkin sormeen", Gavin sanoi lempeästi. Ja näin he olivat lupautuneet toisilleen.

Samaan aikaan poikien huoneessa Touko nukkui autuaan tietämättömänä siitä, mitä hänen sänkynsä alla vaani.

Pian hän kuitenkin säpsähti hereille kesken painajaisunensa ja hypähti salaman nopeasti ylös sängystään. Poika huudahti kauhuissaan.
"Ääh apua! Sänkyni alla on jokin, jolla on kahdeksan lonkeroa!" Touko kiljui hädissään.

Olivia kiirehti esikoisensa luokse, kun kuuli tuon huutavan hätääntyneenä.
"Rauhoitu, rakas. Näit vain pahaa unta", Olivia yritti rauhoitella kauhusta tärisevää poikaansa.
"Mutta sänkyni alla on l-lonkeroita... Hirviö... Unestani", Touko sopersi ja pidätteli itkua.

"Tiedätkö mitä? Minäpä kuule näytän niille hirviöille, ettei täällä talossa kannata piileskellä ja pelotella viattomia poikia!" Olivia huudahti rohkaisevasti. Touko nielaisi ja nyökkäsi varovasti.

 Todistaakseen sanansa Olivia etsi käsiinsä hirviönkarkoitusaineen ja suihkutti sitä kaikkialle Toukon sänkyyn.
"Mahtaakohan tuo toimia?" Touko sanoi hieman epäilevästi.
"Luota minuun, tätä suihkutettiin jo minun lapsuudessani sänkyihin ja niiden alle, jotta kaikenlaiset hirviöt ja monsterit katoaisivat iäksi."

Ihan vähän myöhemmin samana yönä oli vielä Gavinin aika kasvaa nuoresta aikuisesta aikuiseksi. Hän otti jääkaapista jo valmiiksi hommaamansa kakun, sytytti siihen kynttilät ja puhalsi ne itsekseen. Ei hän olisi halunnutkaan mitään suurempia juhlia. En ottanut siitä tämän enempää kuvia, koska ei miehen kasvonpiirteet juurikaan muuttuneet.


*****


No niin, siinäpä se vihdoinkin. Kommenttia, please? ;)




tiistai 10. tammikuuta 2017

Osa 2: Uusia tuttavuuksia

En malttanut olla kovin kauaa pelaamatta, joten julkaisen nyt jo toisen osan, ihan vaikka sitten vain omaksi ilokseni :D En osaa edes tarkkaan perustella osan nimeä, mutta ehkä se selviää vähän enemmän, kun olette lukeneet tämän. Mitä muuten olette mieltä: tekisinkö tänne blogiin sellaisen sivun, jossa olisi kaikkea muuta Simsiin liittyvää? Siis sellaista, mikä ei liity tähän itse Tähtiotsien tarinaan. En siis alkaisi kirjoittamaan muita tarinoita, vaan esim. kertoilisin lyhyesti muista haasteistani, jos innostuisin pelailemaan jotain. Olen miettinyt mm. 100 baby challengea. Eli olisiko sellainen extrajuttu kiva? Saatan kyllä alkaa päivittämään aina välillä muutamalla kuvalla kyseisen haasteen etenemistä, vaikkei kukaan niin haluaisikaan :"D Mutta nyt, osa 2, let's go!

"Hyi yäk, ei olisi pitänyt laittaa ruokaa sillä likaisella työtasolla", Olivia ajatteli, kun ryntäsi eräänä iltana oksentamaan sisuskalunsa vessanpönttöön.

Syy oudoille pahoinvoinneille löytyi kuitenkin jostain aivan muualta, kuin likaisista työtasoista ja niiden mahdollisesti aiheuttamasta ruokamyrkytyksestä: Olivia oli raskaana. Hän ei todellakaan ollut suunnitellut tätä ja raskaustestin tehtyään uutinen iski todellisena vasten naisen kasvoja. Oli hän itsekin epäillyt raskautta, mutta sulkenut sen pois mielestään.
"Mitä minä nyt teen... Gavinille en ainakaan kerro, sillä hän vain haluaisi perustaa kanssani perheen. Minun tahdostani kuitenkin sovimme, että olemme vain ystäviä, kuten alunperin oli tarkoituskin. Gavin vain oletti, että siitä kenties kehittyisi jotain muutakin, mutta se yksi yhteinen yö ei merkinnyt minulle mitään. Se oli vain hauskanpitoa", Olivia mietiskeli itsekseen istuskellessaan vuoteensa laidalla.
"Tosin sen hauskanpidon seuraksena olen nyt raskaana."

Talossa alkoivat paikat hajoilla ja likaantua, eikä Olivialla ollut varaa kutsua korjaajaa tai siivoojaa. Rahatilanne oli edelleen huono.
"Mihin minä miestä tai korjaajaa tarvitsen, kun osaan korjata tämän vessanpöntön ihan hyvin itsekin", Olivia tuhahti koettaessaan korjata pitkin kylppärin lattiaa vuotavaa vessanpönttöä. Kumara asento alkoi kuitenkin raskauden takia sattua melko nopeasti selkään ja Olivia tunsi myös kuvotuksen aallon tekevän hiljalleen tuloaan. Pahoinvointia ei ollut vain aamuisin, vaan se vaivasi Oliviaa koko ajan. Ei aina niin voimakkaana, mutta vähintään ällötyksen tunne oli melkein koko ajan.

Olivia oli pitkittänyt päätöstä liian kauan työkiireiden ja muun takia, joten aborttia ei voinut enää tehdä. Osasyyllinen oli myös se, että hän oli saanut tietää raskaudesta melko myöhäisessä vaiheessa. Hän ei ollut vieläkään kertonut Gavinille, koska hänen mielestään miehen ei koskaan tarvitsisi saada tietää. Eivät he muutenkaan olleet pitäneet yhteyttä kovin tiiviisti viimeaikoina. Joinain hetkinä Olivia kuitenkin huomasi toivovansa, että olisi joku muukin mukana arkea pyörittämässä. Varsinkin loppuraskaudesta Olivia oli usein niin väsynyt, ettei kerennyt sänkyyn asti nukkumaan, vaan nukahteli vähän mihin sattui :D

Olivia ei kuitenkaan loppujen lopuksi pystynyt salaamaan raskauttaan Gavinilta loputtomiin, sillä mies tuppautui kylään vedoten siihen, ettei kaksikko ollut hetkeen pitänyt yhteyttä toisiinsa.
"Tuota, oletko sinä lihonut? Siis tarkoitan vain... pitäisikö sinun vähän miettiä syömisiäsi?" Gavin tyksäytti ja sai Olivian kärttyiseksi. Hän ei tykännyt siitä, että häntä neuvottiin tai arvosteltiin ja raskaushormoonit vain pahensivat hänen tunteenpurkauksiaan.

"Gavin, kuule... Aluksi ajattelin, etten kertoisi tästä sinulle koskaan yhtään mitään. Mutta minun on ilmeisesti pakko, sillä en voi sietää sitä, että arvostelet minua ja olet vieläpä niin idiootti, että sanot sen ääneen. Kyllä, olen saanut lisää painoa. Mutta se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että olen raskaana!" Olivia selitti ja hänen äänensä väkisinkin kohosi viimeisen lauseen loppua kohden, vaikka hän toivoi, että olisi voinut hillitä itsensä paremmin.
"M-mitä? Raskaana? T-tarkoitatko... Raskaana minulle?" Gavin sopersi, eikä ollut uskoa kuulemaansa todeksi.
"Oi kyllä, juuri niin. Tämä on jo pitkällä ja synnytykseen ei ole kovin kauaa aikaa, mutta se ei tarkoita, että alkaisin leikkimään kanssasi kotia. Saat kyllä tavata lastasi välillä, mutta siitä pitää erikseen sopia."

Ennen kuin Olivia ehti tajutakaan, oli Gavin jo silittelmässä naisen paisunutta vauvamahaa.
"Voi onko siellä isin pikku tyttö tai poika", Gavin sanoi kömpelösti. Olivia pyöräytti silmiään.
"Etkö voisi edes harkita, että saisin olla enemmän osana lapsen elämää? Olla hänelle isä oikealla tavalla", mies kysyi varovasti.

"Jos vaikka muuttaisin tänne-", Gavin aloitti, mutta lopetti hyvissä ajoin, kun näki Olivian ilmeen muuttuvan tuimaksi ja tämän laittavan kädet lanteilleen.
"Mitä minä juuri sanoin? Ei meistä tule mitään perhettä. Saat ehkä olla osana lapsen elämää, koska kyseessä on kuitenkin myös sinun lapsesi, ei vain minun. Mutta minä tätä lasta kannan sisälläni, enkä halua nyt mitään parisuhdetta, tai kämppäkaveria, usko jo", Olivia tokaisi kylmästi. Gavin oli selvästi pettynyt, mutta ei oikein voinut muuta, kuin tyytyä hiljaa kohtaloonsa.

En tajunnut ottaa Olivian synnytyksestä kuvia, koska se tapahtui niin nopeasti ja yllättäen, anteeksi siitä.

Viimeiset raskausviikot kuluivat nopeasti ja pian oli synnytyksen aika. Eräänä iltana koitti sitten Olivian odottama, mutta toisaalta myös pelkäämä hetki. Supistukset alkoivat ja muuttuivat nopeasti säännöllisiksi ja koko ajan vain kivuliaimmiksi. Lopulta maailmaan syntyi pieni poikavauva, jolle Olivia yksinoikeudella antoi nimen Touko. Hän imetti poikaansa niin paljon, kun vain mahdollista, vaikka pelkäsikin samalla sitä, kuinka paljon hän rupsahtaisi synnytyksen ja imetyksen takia. Olivian mielestä imettäminen oli kuitenkin paras vaihtoehto, niin kauan kun maitoa riittäisi.

"Voi sinua pientä, sinähän olet täysin viaton äidin ja Gavinin sotkuissa", Olivia huomasi lepertelevänsä pojalleen. Vaikka raskaus ei ollut suunniteltu ja Olivia ei koskaan ollut varsinaisesti suunnitellut hankkivansa lapsia, ei hän voinut muuta, kuin hymyillä katsoessaan pientä jokeltelevaa vaippahousua sylissään. Olivia oli ainoa, kenet Toukolla oli, eikä pieni vauva pärjäisi ilman äitiään.
"Kyllä me pärjäämme, äiti lupaa sen sinulle." Olivia sai vastaukseksi vain kirkkaiden vauvansilmien hölmistyneen tuijotuksen.

 "Aivan, tarvitsen ainakin muutaman päivän vapaata, sillä synnytin juuri lapsen. Selvä, kiitos, hei!" Olivia selitti puhelimessa pomolleen seuraavana aamuna. Hän tajusi, ettei Toukoa voinut jättää yksin kotiin töiden ajaksi ja Olivia ei vielä raaskinut viedä häntä päiväkotiin. Hän ei olisi kovin mielellään ottanut vapaata, koska rahasta oli muutenkin tiukkaa koko ajan, mutta nyt oli pakko. Ilmeisesti kukaan töissä ei ollut sen kummemmin kiinnittänyt huomiota Olivian raskauteen, kun hoitovapaata piti erikseen pyytää.

 "Gavin, kuule..." Olivia aloitti, sillä hän oli kutsunut miehen kylään vapaapäivänään.
"Olen vähän miettinyt asioita." Gavin ei sanonut vielä mitään, katsoi vain Oliviaa pieni toivon pilkahdus silmissään ja odottava ilme kasvoillaan.

 "Ehkä sinun olisi sittenkin hyvä muuttaa tänne minun ja Toukon luokse. Se voisi olla kaikkien kannalta hyvä vaihtoehto, olemmehan me sentään pojan vanhemmat", Olivia sanoi varovasti. Gavinin kasvot sulivat yllättyneeseen hymyyn.
"No hyvä, että tulit vihdoinkin järkiisi!" mies huudahti, mutta Olivia kiirehti keskeyttämään hänet:
"Mutta tämä ei sitten tarkoita, että seurustelisimme tai mitään muuta vastaavaa! Me vain asumme yhdessä ja meillä on yhteinen lapsi, onko tämä selvä? Hyvä." Gavinilla ei ollut paljoa mahdollisuutta kommentoida tai vastustella, joten jälleen kerran hän päätti vain olla hiljaa. Todellisuudessa Olivian motiivit yhteenmuutolle olivat lähinnä apu Toukon ja kodin hoidossa. Tietenkin olisi myös todella hyvä, että taloudessa olisi kaksi töitä tekevää simiä ja näin ollen rahatilanne parantuisi koko ajan.

Kaikeksi epäonneksi Gavin ei kuitenkaan tuonut mukanaan mitään muuta, kuin parin auttavia käsiä. Hän oli kyllä töissä käyvä sim, mutta ei tuonut mukanaan edes yhtä ainoata simoleonia. Mies päätti heti mennä tutustumaan poikaansa.
"Hei pikkuinen. Se on isi tässä, tiedätkös, sinun isäsi", hän sanoi lempeästi pojalleen ja koetti syöttää tuota tuttipullolla. Gavinilla ei ollut ollenkaan kokemusta lastenhoidosta, joten kaikki oli hänelle uutta ja jännittävää. Jo pelkästään Toukon pitäminen sylissä sai hänen sydämensä hakkaamaan ja kätensä tärisemään, sillä hän pelkäsi rikkovansa pojan. No, ainakin miehen elämään tulisi uutta mielenkiintoista sisältöä, eikä kaikki aika menisi vain kirjailija-uran parissa.

Gavinista oli vaikea ottaa hyvää kuvaa, kun mies liikkui koko ajan ja kasvotkaan eivät ole niin sanotusti ilmeettömät tässä kuvassa :D

Gavin on siis töissä kirjailijauralla ja tämän hetkinen työnimike on bloggaaja. Hän on luova, siisti, pohdiskelija ja äijä, eli hieman taiteilijamainen sielu. Hän haluaisi vielä joskus kirjoittaa ikioman kirjan, sillä rakastaa kirjallisuutta ja kirjoja.

Terttu Harju-niminen tummahiuksinen nainen oli Olivian mielestä kiinnostava ja hän tahtoikin ystävystyä naisen kanssa. Jo pelkästään hyvä vaatemaku oli Olivian mielestä yhdistävä tekijä ja hän menikin innoissaan ulos juttelemaan Tertulle.
"...ja sitten lentokone syöksyi maahan ja ihmisiä kuoli ja kaikki olivat paniikissa ja kaikki oli yhtä kaaosta, mutta vain yksi selvisi, ja se oli erään työkaverini isän ystävän vaimon kaverin setä!" Olivia selitti tohkeissaan katsomaansa dokumenttia ja koetti saada Tertun innostumaan lentoturma-tarinastaan.

Gavin-raukka joutui ainakin näin aluksi viettämään suurimman osan öistään kovalla ja epämukavalla sohvalla, sillä Olivia omi yksinoikeuden sänkyynsä, jonne Gavinilla ei ollut mitään asiaa. Gavinin mielestä kaksikko olisi voinut edes nukkua samassa sängyssä - niinhän hyvät ystävät saattoivat tehdä - mutta Olivia tyrmäsi ajatuksen. Hän nimittäin oletti automaattisesti, ettei Gavin pystyisi pitämään käsiään omalla puolellaan ja yrittäisi jotakin.

"Aina näitäkin saa olla keräilemässä joka paikasta", Gavin jupisi kerätessään likaiset astiat ympäri taloa tiskipöydälle ja alkaessaan tiskata niitä. Astianpesukonettahan taloudessa ei ollut ja myöskään varaa siihen ei tulisi olemaan vielä pitkään aikaan.

 Hieman kaukaa otettu kuva, olen huono ottamaan simeistä kasvokuvia.

Tässä välissä oli Toukon aika kasvaa lapseksi ja tämän näköinen hänestä sitten tuli. Ilme kyllä kertoo jostain aivan muusta, kuin tyytyväisyydestä, sillä Touko meni vahingossa vessaan samaan aikaan, kun hänen äitinsä oli siellä. Nyt poikaa sitten hävetti suunnattomasti. No, sellaista sattuu, ei hätää. Toukon ensimmäiseksi piirteeksi tuli ulospäinsuuntautuneisuus. Taustalla näkyy Olivia juttelemassa Ericille, joka oli yllättäen itse tahtonut tulla kyläilemään naisen luona. Olivia oli ollut hieman ihmeissään, muttei ollut viitsinyt kieltääkään.

Jatkossa myöskin pyrin käyttämään lasten piirteiden valinnssa random trait generatoria, johon tosin en vain ollut vielä tutustunut Toukon kasvaessa lapseksi.

Olivia ei halunnut ainoan poikansa nukkuvan taivasalla, eikä edes uuteen huoneeseen ollut varaa. Niinpä hän teki poikkeuksen ja antoi Gavinin ja Toukon nukkua makkarin sängyssä. Näin ollen myös Gavin pääsi edes yhdeksi yöksi pehmeään ja mukavaan sänkyyn nukkumaan.

Olivia oli löytänyt itselleen uuden harrastuksen: nimittäin roskakasoissa hyppimisen :D Eihän sitä koskaan tiennyt, milloin alkaisi vähän lapsettaa.

Ja kai harrastukseksi saattoi laskea myös sen, että Olivia vikitteli edelleen Ericiä. Hän ja Eric olivat vihdoinkin lähentyneet sen verran, että Olivia uskalsi suudella miestä hellästi. Eric selvästi yllättyi. Tai järkyttyi, siitähän ei voi koskaan olla varma.

Pian suudelmat kuitenkin muuttuivat aina vain vaativimmiksi ja lopulta myös Eric sulki silmänsä sen merkiksi, että ilmeisesti nautti :) Loppujen lopuksi rakas Alice-vaimo oli unohtunut hyvinkin nopeasti, kun Eric sai tuntea Olivian huulet omillaan. Ehkei suhteen tila ollutkaan niin hyvällä mallilla, kun mies antoi ymmärtää.

Välillä Olivian täytyi kuitenkin harrastaa myös äitinä olemista ja koska vanha ja käyttökelvoton liesi oli vihdoinkin hävitetty (ei siitä rahaa saanut, mutta pakko oli ostaa halvalla uusi), saattoi hän ensimmäistä kertaa pitkään aikaan laittaa kunnon lämpimän ruoan.

Vaikka Oliviasta kehkeytyi aina vain parempi ja parempi kokki - ei tarvinnut enää pelätä keittiön puolesta -, ei hän edelleenkään osannut arvioida ruoan määrää oikein. Niinpä pastaa ei riittänyt Toukolle ja poikaparka joutui tyytymään muroihin :D No, murothan ovat nähtävästi ainoa ilmainen ruoka tässä pelissä, joten ei se kai niin vakavaa ole.

Touko oli löytänyt uuden mielenkiinnonkohteen: nimittäin romanttiset saippuasarjat. Jotenkin hän arveli, ettei Olivia olisi tykännyt, jos olisi tiennyt poikansa katselevan sellaisia, mutta Touko katsoi silti.
"Onneksi minun elämäni ei ole tuollaista jatkuvaa riitelyä", Touko totesi itsekseen, kun sarjan pääpari riiteli ensin kiivaasti ja hetkeä myöhemmin suuteli sovinnon merkiksi.

Toki Touko teki välillä myös jotain hyödyllistä, kuten luki kirjoja. Hänellä oli suuri tarve saada tietää paljon kaikkea uutta ja mielenkiintoista.

Gavin ja Olivia pyrkivät laittamaan vuorotellen ruokaa, mutta ei Gavinkaan ollut mikään kovin kummoinen kokki. Musta savu vain nousi, kun hän paistoi pannulla kalaa kalatacoja varten. No, jospa mies ei sentään polttaisi koko keittiötä karrelle ja pistäisi liettä vaihtoon, kuten Olivia.

No mutta mitäs kummaa? Onko Olivia sittenkin lämmennyt Gavinille uudelleen?

Ei nyt aivan. Olivian petikumppanina toimi Eric, joka oli vihdoinkin antanut himolleen periksi ja pelehtinyt punapään kanssa, vaimostaan Alicesta huolimatta. Heti kuuman makuuhuoneurheilun jälkeen miehelle tuli kova kiire kotiin. Ilmeisesti omatunto alkoi kuitenkin kolkuttaa, mutta silti hän lähti hymyssä suin, kuten arvata saattaa :D

Ja sitten vain pokkana istumaan Gavinin viereen sohvalle ja syömään muroja. Gavin ei huomioinut alusvaatteisillaan olevaa ja likaista Oliviaa aluksi ollenkaan. Hän vain tuijotti vain televisiosta tulevaa talk-showta, jossa joku tärkeän näköinen mies puhui ajankohtaisista aiheista.
"Olen nähnyt tämän jakson joskus aikaisemminkin", Olivia ilmoitti, lähinnä rikkoakseen hiljaisuuden, ja tunki uuden lusikallisen muroja suuhunsa. Gavin ei kommentoinut tv-sarjaa mitenkään, vaan kysyi:
"Noh, nukuttiko hyvin?" Miehen äänensävy oli juuri sellainen, että hän tiesi jotain enemmän, kuin antoi ymmärtää. Olivia meinasi tukehtua muroihinsa, ja hän selvittelikin hetken ajan kurkkuaan, ennen kuin vastasi:
"E-ei! Tai siis, joo. Ei vaan... k-kyllä nukutti!" Olivia vihasi itseään sillä hetkellä, sillä tilanne oli jo muutenkin tarpeeksi kiusallinen. Eihän hän ollut Gavinille tilivelvollinen asioistaan, mutta mies oli sentään Toukon isä ja asui Olivian kanssa yhteisessä kodissa. Ja vain hetkeä aikaisemmin Olivia oli pelehtinyt seinän toisella puolella aivan eri miehen kanssa, varatun vieläpä. Kuulikohan Gavin meidät? Olivia huomasi ajattelevansa ja värähti sitten, kun puistatus meni päästä varpaisiin.
"Menen kylpyyn", Olivia ilmoitti äkkiä, jotta sai tekosyyn poistua paikalta. Ja kyllähän hän oikeasti oli kylvyn tarpeessa.


******


Tässäkö nyt vihdoin viimein on se kartano, josta Olivia on aina haaveillut? No ei ole, vaan Goottiloiden hulppea kotitalo. Aleksanteri Goottila, kuuluisan suvun nuorimmainen jäsen, pyysi nimittäin eräänä päivänä Toukoa luokseen leikkimään. Pojat eivät tunteneet toisiaan kovin hyvin, mutta ulospäinsuuntautuneena siminä Touko halusi saada uusia ystäviä. Ja kyllähän Goottiloiden kotona tosiaan kelpasi leikkiä, kun tilaa oli vaikka millä mitalla!

Olivia oli kyllä tietoinen siitä, että Touko oli Goottiloiden luona leikkimässä Aleksanterin kanssa. Hänen mielestään oli vain hyvä, että Toukolla oli seuraa ja hän sai vähän purkaa turhaa energiaansa johonkin. Olivia toki rakasti poikaansa ja välitti hänestä, muttei ollut ehkä se kaikkein äidillisin sim maan päällä. Ei hän ollut sellaista tyyppiä, joka olisi päivät pitkät leikkinyt lasten kanssa.

Reippaana poikana Touko asteli rohkeasti peremmälle Goottiloiden kartanoon, joka oli kuin museo. Jykeviä tummasta puusta tehtyjä huonekaluja ja neliöitä varmaan ainakin miljoona. Touko tutustui myös Janukseen ja esitteli itsensä hänelle.
"Me asutaan tässä lähellä ja minulla alkaa maanantaina koulu", Touko kertoi innoissaaan. Janus vain nyökytteli huvittuneena vastaukseksi.
"Vai sillä lailla, sepä kiva. Eihän sitä tiedä, vaikka pääsisit Aleksanterin kanssa samalle luokalle, hänkin aloittaa koulun maanantaina", Janus totesi ja Toukon silmät alkoivat loistaa innosta.

"Johanna, meillä on täällä pikku vieras. Esittelehän itsesti. Hän saattaa käydä täällä useamminkin, jos he pääsevät Aleksanterin kanssa samalle ekaluokalle", Janus kehotti, kun koko porukka Aleksanteria (ja yläkerrassa olevaa Cassandraa) lukuunottamatta oli kerääntynyt vessaan :D Kyllä, aivan normaali paikka tutustua.
"Joo, olen Touko, hauska tavata", poika hihkaisi pelottomasti ja sai Johannankin hymyilemään huvittuneesti.

Ilta alkoi jo hämärtää, kun Touko päätti, että oli hyvä aika lähteä takaisin kotiin. Nälkäkin nimittäin alkoi kurnia vatsassa, eikä hän sentään kehdannut pyytää saada syödä Goottiloilla.


******


Olivialla ei ollut minkäänlaisia raskausoireita, mutta hän teki silti raskaustesin. Ihan vain varmuuden vuoksi. Ja se näytti jälleen positiivista. Jo toistamiseen hän oli tullut vahingossa raskaaksi ja nyt vieläpä eri miehelle, kuin aikaisemmin. Olivia pudisteli päätään, veti vessanpöntön ja heitti käytetyn raskaustestin vessan roskikseen. Hän haukotteli ja päätti vain mennä nukkumaan, jotta voisi ajatella selkeämmin.


Tässäpä tämä ehkä hieman hyppivä osa, jättäkäähän kommenttia :)